Uusimmat kuvat

Yhteystiedot

Minnamaija Mattila
Porvoo
minnamaija.mattila@
perhepiste.inet.fi
p.045 13 55 111

 

Tervetuloa sivuilleni!

Näillä sivuilla kerron ajatuksiani esimerkiksi ajankohtaisista asioista Porvoon kaupunginhallituksessa 2009-2010 ja valtuustossa 2009-2012. Lisäksi sivustoilla esitellään Porvoon Seudun Kokoomuksen Naisten toimintaa.

Kuntauudistus

Perjantai 6.4.2012 klo 11:09


Kunta-ja palvelurakenneuudistuksen suhteen sosiaali-ja terveydenhuoltosektori on minulle tutuin ja näen suurimpien säästöjen ja synergiahyötyjen syntyvän  kuntaliitoksissa (ainakin ajankuluessa, ei ehkä heti), kun saadaan kunnan sotepalveluja tehostettua ja järjestettyä aimpaa järkevämmällä tavalla. Käytännön pieni esimerkki;  Porvoossa tällä valtuustokaudella vuonna 2009 KH.ssa toin esiin, että nuorisoasema ja A-klinikka (molemmat kaupungin ykskköjä) tulisi  yhdistää jotta saadaan edellämainittuja hyötyjä (näinhän sitten tapahtuikin). Em. yksiköiden lisäksi Porvoossa on olemassa myös nuorisopsykiatrian poliklinikka (HUS), oli siis täysin sattumanvaraista  (ei lähetekäytäntöä) minne moniongelmainen nuori ohjattiin tai itseohjautui palvelujen piiriin- sen sijaan hintalappu hoidolle on kuten tiedämme aivan eri. Suurempi yksikkö perusterveydenhuollossa jossa on laaja-alaista moniammatillista erikoisosaamista pystyy tulevaisuudessa kantamaan kustannustehokkaammin vastuun koko hoitoprosessin läpiviemisestä kuin pienet kaupungin yksiköt jotka tekevät osin päällekkäistä työtä.  Koska työväki todella nopeasti vähenee sote puolella on kiire saada suurempia ja tehokkaampia perusterveydenhuollon yksikköjä ja hyviksi todettuja käytäntöjä aktivoitua siten erikoissairaanhoidon tehtävät täsmentyvät todella vain erikoisaloja tarvitseviin asiakkaisiin ja  hoitoprosesseihin. HUS:n monet erik.sh. yksiköt (työryhmät) ovat Porvoossa kasvaneet kymmenen vuoden aikana kaksinkertaisiksi  (ja kuntalaskutus jatkaa samaa kehitystä), kun perusterveydenhuoltoon samalla jaetaan niukkuutta (ennaltaehkäisevän terveydenhuollon järjestämisen velvoitteet kasvavat samaan aikaan) tilanne on siis todella vääristynyt. Itse en näe tilanteen korjaamiseksi mitään muuta vaihtoehtoa kuin mahdollisimman suuren Itä-Uudenmaan kuntaliitoksen synnyttämisen alueelle ja sen myötä järkeistämistä palvelurakenteisiin.

Ei kommentteja.

Lainan myöntäminen Oy Eventfactory ab:lle

Keskiviikko 29.2.2012 klo 20:51

Kaupunginvaltuusto 29.2.2012

Esitin ettei kaupunki myönnä 1,8 miljoonaa euroa lainaa Oy Eventfactorylle.Eventfactoryn päätoimiala ei ole omistaa kalustoa. Laina tullaan kuulemma käyttämään peruskorjauksiin, lisätöihin ja irtaimistoon mm. tekniikkaan. Ainakin osa olisi voitu hankkia leasingsopimuksin jolloin palveluoperaattori olisi huolehtinut irtaimiston huollosta ja ajanmukaisuudesta. Kyseessä on riskirahoitus kaupungin puolesta Osakeyhtiölle, vaikka tämä yhtiö onkin osa konsernia. Osakeyhtiön toiminnasta ei ole vielä luotettavaa näyttöä, pelkään, että Osakeyhtiö ei ole kovin pitkäikäinen, jos se tukeutuu heti alussa emokonsernin rahoitukseen. Hankintoihin oli olemassa osakeyhtiön pääomassa rahoitusta em. käyttöön, minulle ei selvinnyt mihin  ne rahat on käytetty. Tilannne jossa kolme säätiötä omistaa kiinteistöjä joiden kalustuksen ja laitteiston osin omistaa Oy Eventfactory kuulostaa arveluttavalta yhtälöltä. Ketä motivoi kaluston kunnossapito ja valvominen? Mihin rahaa tullaan konkreettisesti, todellisuudessa käyttämään? Pöyristyttävää, että laina myönnettiin valtuuston enemmistöllä lähes silmää räpäyttämättä.

Mainittakoon, että Taidetehtaan tulo kaupunkiin on hieno asia ja olen kannattanut hanketta alusta asti. Lainan myöntäminen Eventfactory Oy:lle oli kuitenkin surullinen episodi tässä taidetehtaan luomisprosessissa.

Ei kommentteja. Avainsanat: Taidetehdas

Lisää kirjoituksia